Home Page »  J »  Jarjen Aani
   

Tunne, Joka Vaivaa Lyrics


Jarjen Aani Tunne, Joka Vaivaa


Ne puhuu koko yön,
On juuri tavanneet.
Ne puhuu kaiken aina lapsuudesta asti.
Ne puhuu siitä, miten riparilla kiusattiin,
Ja miten vaikeeta on uskoo puolueisiin,
Ja miten piti tulla arkkitehdiksi,
Mut ihan ok et se ei mennyt niin.

Kun ne on puhuneet,
Ne hymyilee.
Ne vähän toisiansa paijaa ja haukottelee,
Ja ei mee kauan, kun toinen siihen nukahtaa
Sohvalle vaatteet päällä, on jo valoisaa,
Mutta se toinen yhä istuu ja valvoo,
Istuu ja valvoo ja tuijottaa.

Silloin se tulee,
Se tunne, joka vaivaa,
Se, josta ei pääse irti repimälläkään,
Se, joka parhainakin hetkinä hiipii
Sun kannoilla kuin varas,
Jää nurkan taakse hämärään.
Se hyökkää,
Se vääntää,
Se puree ja syö,
Se jää sydämeen sattumaan:

Me ollaan täällä yksin, yksin, yksin.
Me ollaan täällä yksin, yksin,
Ja toista et voi riittävän lähelle päästä
Koskaan.

On jotkut lähekkäin
A toiset sisäkkäin.
Jotkut ei puhu vaan vetää vaikka turpaan.
On toiset itkua täynnä tai pelkoa
Ja toiset keskenään vain hyviä kavereita,
Toiset taas janoaa hellyyttä niin,
Että ne ostaa sitä rahalla tai valheilla.

On kaikki sanottu,
Kaikkia halattu,
Runoja luettu ja parempia kirjoitettu.
Ei löydy mitään, mitä ei ois jo koeteltu,
Ja sitä miettii kivan päivän jälkeen:
Tää on just hyvä näin,
Tää on voitettu.
Tää on just hyvä näin,
Tää on hyvä näin.

Silloin se tulee,
Se tunne joka vaivaa,
Se, joka naurun saa kurkkuun juuttumaan,
Se, mitä säikkyy vaikka tanssin pyörteissäkin,
Säikkyy ja vahtii, et mikä mun onkaan.
Se hyökkää,
Se särkee,
Se pirstoo ja lyö.
Se jää mieleesi raapimaan:

Me ollaan täällä yksin, yksin, yksin.
Me ollaan täällä yksin, yksin, yksin.
Me ollaan täällä yksin, yksin, yksin.
Aa.

Quis me quoque procreavit,
Quis me miserum formavit
Ut vagarer usque quaque
In aeternum sub hoc divo?
Domum alii nunc eunt,
Petunt rursus suam sedem.
Mihi domus in deserto,
Deserto!
(Tuomo pekkanen: kalevala latina)

Me ollaan täällä yksin.
Me ollaan täällä yksin.
Me ollaan täällä yksin.
Me ollaan täällä
Yksin, yksin, yksin, yksin.
Ja toista et voi riittävän lähelle päästä
Koskaan.

Most Read Jarjen Aani Lyrics
» Halu
» Elokuu


from the recording booth to the kitchen: when musicians become culinary obsessives
From The Recording Booth To The Kitchen: When Musicians Become Culinary Obsessives
Evren E. - 05 May 2026
the ultimate fashion playlist: unpacking the devil wears prada 2 soundtrack
The Ultimate Fashion Playlist: Unpacking The Devil Wears Prada 2 Soundtrack
Chris Page - 29 Apr 2026
behind the charts: how labels track global music trends before they go viral
Behind The Charts: How Labels Track Global Music Trends Before They Go Viral
Faith Thompson - 26 Apr 2026
the ghost in the jukebox: can ai actually write a song that makes you cry?
The Ghost In The Jukebox: Can Ai Actually Write A Song That Makes You Cry?
Sasha Mednikova - 24 Apr 2026
pop icons behind the firewall: the quiet fight for global music freedom
Pop Icons Behind The Firewall: The Quiet Fight For Global Music Freedom
Evren E. - 16 Apr 2026
Browse: