Mustan Kuun Lapset Suruntuoja
Huurteessa kylpevät lehdet
Sanoista tyhjä suu
Näinä aamuina kesä kuolee, syksyksi pukeutuu
Marras sadulle lopun laulaa ja talveen saattelee
Katkeaa liike villin kiiman kun jäässä kiemurtelee
Vielä heräätkö päivään vai jo tunnetko maan
Joka tuoksusi täältä pois vie kokonaan
Älä pelkoas näytä, suru kylmäksi kitke
Jos olin sulle jotain hetki vuokseni itke
On tarina kertojan vain loppua vailla
Siinä suru vaeltaa kertojan kyynelten lailla
Palkkioksi suruntuoja pakkasensa saa
Alle ensilumen syksyn lehdet ripustaa
